Tältä sivulta löydät Harjunpään esittelyn kuvien ja pohjapiirustuksien kera.
Vt Harjunpään ympäristö on melko iso. Tallia ympäröi metsät ja maastot. Vähän matka päästä tallirakennuksesta sijaitsee punainen vanha, mutta kunnostettu maatalorakennus, joka kuului aikoinaan tilanomistajalle, joka muutti kaupunkiin. (Tallin historiasta voit lukea etusivulta) Taloon majoitetaan leiriläiset ja sen pihalla on myös pieni, punainen aitta, joka tosin toimii varastorakennuksena tällä hetkellä. Maatalossa on pieni puutarha ja pihaa pidetään hoidettuna. Talo itse ei ole kovin suuri, siinä on kaksi kerrosta ja pieni viinikellari. Tallin ympäristössä komeilevat kauniit tammet ja tarhat. Tarhojen aidat ovat valkoiset ja ne ovat tilavat. Jokaiseen tarhaan on uusittu vesikaukalot, samoin laitumille. Laitumet sijaitsevat vähän matkan päässä, metsikön takana. Tallirakennuksen takana on punainen lato, joka toimii rehu- ja heinävarastona. Ympäristöstä löytyy myös pieni hiekka kenttä ja maastot alkavat melkein heti kentän takaa.
Tallirakennus on punainen ja puinen. Tallia laajennettiin juuri vähän aikaa sitten ja nyt talliin mahtuu 15 hevosta. Kymmenen karsinapaikkaa on tarkoitettu Harjunpään omille hevosille ja viisi yksityisille. Tallirakennuksessa on tilavien karsinoiden lisäksi uudistettu varuste-ja kuivaushuone. Osa rehuista ja heinistä on tallin takana olevassa ladossa, osa rehuhuoneessa. Tallin nurkissa on kaksi isoa pesukarsinaa. Karsinoista löytyy ruokakaukalot ja isot, automaattiset vesikaukalot. Jokaisen karsinan välissä on kalterit. Tallissa on myös toimisto, josta löytyy hoitajien kaapit ja vessa. Rakennuksen sivulla sijaitsee lantala ja katoksellinen purula. Tallirakennus on vanha, mutta se kunnostettiin kesällä 2007 uuteen uskoon!
Harjunpää on ylpeä runsaista maastoistaan. Maastot ovat suurimmaksi osaksi helppo kulkuiset ja metsää riittää. Maastoreittien varsilta löytyy yhteensä kolme taukopaikkaa; "Kallioparatiisi", "Lammen helmi" ja "Puolenhehtaarin metsä". Kallioparatiisi on saanut nimensä upeista kalliostaan, joista avautuu eteen kerrassaan upeat järvimaisemat. Kallioparatiisilta löytyy pieni nuotiopaikka, jota ympäröivät puupenkit. Varsinkin kesäisin Kallioparatiisi on näkemisen arvoinen paikka! Lammen helmi taas sijaitsee metsässä, jossa on pieni lampi. Lammessa on hiekkapohja ja se on oiva paikka hevosten uittamiselle. Lammen vieressä sijaitsee aukio, johon voi pystyttää telttoja, metsän siimeksestä löytyy myös ulkohuussi. Puolenhehtaarin metsä sijaitsee keskellä metsää, sielläkin on aukio leiriytymistä varten. Hevosille on rakennettu sinne pieni pihatto ja ihmisille ruokakatos.
Maastoreittejä on monia, osa on tarkoitettu hieman kokeneemmille ratsastajille, mutta suurimmaksi osaksi maastoreitit sopivat jokaiselle. Kahdelta reitiltä löytyy maastoesterata, toisen radan pituus on kokoinaisuudessa 2,5km ja toisen 1,2km. Molempien ratojen n. puoli välissä on pieni risteyskohta, josta voi poiketa ihan tavalliselle maastoreitille. Yhteensä maastoja Harjunpään omistuksessa on 40km.